Puurusen puutarha on ollut toiminnassa vuodesta 1968, jolloin vanhempani Eine ja Pentti Puurunen päättivät perustaa puutarhan äitini kotitilalle Uuraisten Kotaperälle. Käytyäni puutarhaopinnot vuonna 1995, jäin jatkamaan puutarhaa vanhempieni jalanjäljissä. Tällä hetkellä puutarhallamme on viljelypinta-alaa vajaa 1500 neliötä. Aloitamme taimien kasvatuksen maaliskuun alussa ja työllistämme kevään aikana 3-4 henkilöä.
Kasvatamme puutarhassa yksivuotisia kesäkukkia, yrttejä, vihannesten taimia ja äitienpäiväkukkia. Lisäksi valikoimassamme on runsaasti erilaisia valmiita amppeleita.
Myymme tuotteitamme suoraan puutarhalta, minkä lisäksi toimitamme kukkia myös lähialueiden kukkakauppoihin ja taimimyymälöihin. Olemme myös tehneet julkisia istutuksia Uuraisen kunnan alueella ja kasvatamme ja toimitamme kukkia sopimusviljelynä seurakuntien hautausmaille. Tavoitteenamme on kasvattaa hyvänlaatuisia kasveja tuomaan silmäniloa ja viihtyisyyttä pihoihin ja puutarhoihin koko kesäksi!